nav

tiistai 5. toukokuuta 2015

#MSR - Suomalainen ruokakulttuuri

Suomalaisten häpeä- ja vähättelykulttuuri koskee myös ruokakulttuuria. Noin kymmenen vuotta sitten suomalainen ravintolaruoka tarkoitti lähinnä turisteille suunnattua poronkäristystä (Björs – Ahokas – Nykänen – Koskelo – Wist: Juuri nyt (suomalaisen keittiön uudet klassikot), s. 13), kuten esimerkiksi Anthony Bourdainin ohjelmassa korostetaan (lisäksi mies vierailee nakkikioskilla). Vasta viime aikoina ollaan älytty hypätä skandinaavisuuden kelkkaan ja kehittää myös suomalaista ruokakulttuuria erilaiseen suuntaan.

Suomalaiset kokit ovat oivaltaneet oman kotimaansa ruokakulttuurista aivan uusia piirteitä. Tuulta suomalaisen ruokakulttuurin nouseminen alle nostattaa tällä hetkellä trendit: lähiruoka, luonnollisuus, ympäristöystävällisyys ja eettisyys ovat arvoja, joita kuluttajat arvostavat. Ravintolakeittiössä maatiaislajien (jotka melkein katosivat jalostettujen, ulkomaisten rotujen tieltä) ja villiyrttien käyttö on trendikästä.

Mutta mitkä tekijät ovat muokanneet suomalaista ruokakulttuuria? Suomalainen ruokakulttuuri on perinteisesti jakautunut itään ja länteen, tämän lisäksi on toki alueellisia erikoisuuksia. Itäpuolella vaikutteet ovat saapuneet Venäjältä, kuten sienien ja etikan käyttö, pääsiäisherkut (esimerkiksi pasha) sekä kaikkien rakastamat karjalanpiirakat ja karjalanpaisti. Lännessä taas vaikutteet ovat peräisin Ruotsista sekä muista länsimaista. Ruotsinhan kanssa meillä on runsaasti yhteisiä ruokalajeja: hernekeitto, lihapullat, laskiaispullat ja pannukakut. (www.ruokatieto.fi, Maakuntien rikasruokakulttuuri yhdistää perinteitä ja luovuutta, 16.3.2015) Suomi onkin erityisessä asemassa idän ja lännen kohtauspaikkana.

Vaihtelevat vuodenajat ovat yksi suurimmista ruokakulttuurin muovaajistamme. Suomalaisilla raaka-aineilla on tarkat sesongit, ja ainoa syy, jonka takia saamme talvellakin suomalaista kurkkua ja tomaattia ovat kasvihuoneet. Myös säilömällä saadaan muuten niukkaan talveen enemmän makuja talteen, mutta raaka-aineet ovat parhaimmillaan tuoreina ja sesongissaan. Suomessa on myös viileä ilmasto: tämä on muokannut raaka-aineista happamia. Marjamme, omenamme ja maitotuotteemme (piimä, viili, jogurtti) toistavat samaa hapanta kaavaa. Toisessa kädessä on hunaja sekä kypsennetyt juurekset, joiden maku on enemmän makea. (Björs – Ahokas – Nykänen – Koskelo – Wist: Juuri nyt (suomalaisen keittiön uudet klassikot), s. 10)

Vaikka Suomen kesä ja kasvien kasvukausi on lyhyt, on valoisalla kesällämme myös positiivisia vaikutuksia kasveihin. Kirkkaat yöt tuottavat kasviksiin väriä ja aromia. Jotkut kasvit jopa kasvavat öisin. Myös kylmällä talvellamme on suuri vaikutus itse maaperään: se pitää sen puhtaana ja vapaana tuholaisista. (www.ruokatieto.fi, Pohjoinen ulottuvuus, 16.3.2015)


Suomesta suuri osa on metsää ja järviä, joten metsän antimet ja järvien kalat ovat kantava voima suomalaisessa ruokakulttuurissa. Marjat, sienet sekä metsäriista ja järvien kalat ovat myös jokaisen tavoitettavissa jokamiehen oikeuden kautta, joka on jo itsessään rikkaus. (www.ruokatieto.fi, Pohjoinen ulottuvuus, 16.3.2015)

2 kommenttia

  1. Wautsi wau! Huippuhyvä blogi:) Itekkin just valmistuneena kokkina näitä ruokia kuolailen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ihan omituista että alan ihmiset tulee kuolailemaan mun juttua D: Kiitos superisti!!

      Poista