nav

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Minttusuklaakakku

MINTTUKAKKU

Leivoin extemporekakun mun ja miehekkeen vuosipäivänä. Kakku koostui ylimääräisestä kakkupohjasta, minttutäytteestä, kermasta, rahkasta ja piparminttuaromista ja raastetusta suklaasta. 

Tarvitset siis:
suklaakakkupohjaa
maitoa kostukkeeksi
väliin minttutäytettä
päälle seos rahkasta ja vaahdotetusta kermasta (50% & 50 %), jossa piparminttuaromia sekä sokeria
mintunvihreää elintarvikeväriä/kirkkaanvihreää ja turkoosia elintarvikeväriä

Leikkaa pohja kahtia. Kostuta. Tee minttutäyte ja lisää kakun väliin ja anna asettua esim. yön yli. Vaahdota kerma ja lisää rahka, sokeri ja aromi. Värjää. Laita kakun päälle. Koristele.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Inspis - chilit

CHILI
CHILI2

Mulle on jo lähes perinne käydä Tampereen Chilifestareilla, tänäkin vuonna kävin siellä. Uskaltauduin maistamaan tuoretta chiliä, joka oli aivan kauheaa, juoksin jäätelökioskille. Inspiroiduin kuitenkin taas chilikastikkeista ja chilijälkiruoista, ne on mun lemppareita. 

lauantai 2. elokuuta 2014

Gastrolaiva M/S Tampere

TAPAKSET
Tapaksia á 4,50 €
POSSUBURGERI
Possuburgeri 16 €
MUIKUT
Laivan muikut 18 €
MAKKARALAUTANEN
Makkaralautanen 19 €
LOHIBURGERI
Haukiburgeri 16 €


Kävimme perheen kanssa syömässä Tampereen Gastrolaivassa. Meitä oli neljä syömssä, ja pääsimme aika hyvin koko listan läpi. Kävimme syömässä kun laiva oli kiinnitetty laituriin, sillä risteilyillä on oma risteilymenuunsa. Ravintolamiljöö on symppis, valitettavasti emme mahtuneet kannelle, mutta toisaalta se oli pelastus muuten niin lämpimänä päivänä, olla auringolta suojassa syömässä. 

Aloitimme siis tapaksilla, joita tilasimme koko listan, lukuunottamatta kasviksia sekä jälkiruokaisia. Kauimpana kuvassa on karitsaa ja Sriracha-aiolia, joka maittoi aivan täydellisesti. Tosin majoneesia oli meidän makuun lautasella liikaa, kun halusimme lihankin maistaa. Sitten oli myös mustamakkaraa ja pahoilaisen hilloa sekä Koskipuiston silakoita, jotka totta kai maittoivat tamperelaisille syöjille. Ravunpyrstöt lempeän tulisesti pääsi kyllä lähelle mun lempparia, sillä tulisuus oli aivan ihana. Ja mikä ei olisikaan niin hyvää, kuin äyriäiset. Penttilän bratwursti oli kyllä hyvää, mutta tyrnisinappi oli aivan liian voimakasta minulle, ja jätinkin sen sitten makkaralautasella kokonaan syömättä. Seurueen ehdoton suosikki oli savusärkiparfait. Tämä räjäytti mun tajunnan, oli todella suussasulavaa ja sopi ruisleivän ja punajuuren pariksi. Jee, kunnioittakaa särkiäkin! Aivan etummaisena kuvassa on käristettyä Lyonin makkaraa, joka oli ihan hyvä, ei mitenkään erikoinen tai upea omaan makuun. 

Molemmat burgerit oli muhkeita, ja kyllä niillä maha täyttyi. Molemmista tuli hyvää palautetta, mutta isä toivoi haukiburgerin maistuvan enemmän hauelta. Myöskin muikkuannos sai kiitosta, erityisesti palsternakkapyree maistui vaarille. Itsehän tosiaan söin makkaralautasen, jolla oli tapaksissa olevaa bratwurstia sekä lisäksi Wigrenin lammaswurstia sekä päivän makkaraa Neljästä vuodenajasta. Vaikka 4 vuodenajan raakamakkara olikin herkullinen, oli Wigrenin lammaswursti näistä kolmesta ehdoton lempimakkara. 

Jälkiruoaksi vedettiin sitten sitruuna-tyrni-posset, spelttilakuja ja Limoncelloa sekä päivän jäätelö Minetiltä. Sitruuna-tyrni-posset oli aivan ihana, tykkäsin kovasti ja verratuna muihin tapasjälkiruokien kokoon suurin. Spelttilakut ovat mainioita aina, mutta ovat vaan niin hemmetin kalliita. Muuten söisin niitä koko ajan. 

Ravintolan laatu on todella hyvä, suosittelen kyllä kesäisin käymään kokeilemaan tätä! Hintataso ei ole korvia huumaava, vaan 20 eurolla syö yksi ihminen pääruoan ja juo juoman. Seuraavan kerran haluan kokeilla muutkin jälkiruokavaihtoehdot, sillä kokeilematta jäi sitruunainen punajuuri-mantelikakku, pallogrillattu raparperi sekä makea burgeri.