nav

torstai 28. helmikuuta 2013

Dukkah - mausteseos

Purnukka

Sunnuntaina tein ensimmäistä kertaa itse mausteseosta! Syy tähän oli se, että olin löytänyt mielenkiintoisen leipätikkujen ohjeen, johon kyseistä maustetta tarvittiin. Tätä tekiessä keittiö tuoksui aivan ihanalta, ja hasselpähkinät meinasi palaa pannuun kiinni kun niitä siinä ihastuksissani haistelin.

Itse käytin tässä hommassa monitoimikonetta, ja totesinkin sen todella käteväksi. Enkä oikein keksi muutakaan keinoa, millä mantelit ja hasselpähkinät saa rouheeksi. Itsellä ei ainakaan voimat riitä morttelissa murskaamiseen. 

mauste

Dukkah - mausteseos
1 dl manteleita
1 dl hasselpähkinöitä
1 rkl korianterinsiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
2 tl sokeria
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa

Paahda manteleita, hasselpähkinöitä ja korianterinsiemeniä pannulla kunnes ne alkavat saamaan väriä. Rouhi monitoimikoneessa karkeaksi rouheeksi.

Mittaa pannuun seesaminsiemenet ja paahda niitä kunnes ne alkavat poksahdella. Nämä vedin maustemyllyssä (yksi monitoimikoneen osa meillä) ensin jauheeksi ja lisäsin sitten rouheen joukkoon.

Lisää rouheeseen myös sokeri, jauhettu (joko valmista jauhetta tai vedä morttelissa niin hienoksi kuin saat) juustokumina ja suola. Sekoita, purkita ja anna makujen tasaantua.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Vasikan entrecôte Costa Brava

lihajamajoneesi

Iskä lähti taas lentokoneella muihin maihin, niin viimeisenä iltana me kokkailtiin tällaistä. Totta puhuen, olin hyvin skeptinen nähdessäni aluksi tämän ohjeen. Tonnikalaa ja lihaa? Kapriksia ja granaattiomenaa? Vaikka salaatti maistui mielestäni hirveältä yksinään, sopi aivan mahtavasti lihan ja majoneesin kanssa. Majoneesi oli loistavaa yksinäänkin, ja enhän minä ikinä hyvästä lihasta valita. 


Vasikan entrecôte Costa Brava (4 hnk)
750 g vasikan entrecôtea pihveinä

Tonnikalamajoneesi:
100 g tuoretta tonnikalaa
1 dl majoneesia
1 valkosipulin kynsi
1 nippu ruohosipulia

Lämmin salaatti:
4 salottisipulia
oliiviöljyä
3 rkl omenaviinietikkaa
200 g sokerihernepalkoja
30 g kapriksia
1 granaattiomena

Pilko tonnikala sopivan kokoisiksi paloiksi majoneesia varten. Sekoita majoneesiin tonnikala ja valkosipuli. Hienonna ruohosipuli ja lisää joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

Irrota granaatinomenan siemenet hedelmästä kulhoon. Hienonna sipulit ja kuullota ne pannulla öljyssä. Mausta sipulit etikalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon herneet ja kaprikset. Lisää lopuksi granaattiomenan siemenet.

Paista pihvit pannulla ja tarjoile lämpimiltä lautasilta. 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kahvisiirapilla kuorrutettu suklaakakku


Lauantaina tavattiin taas yläasteen aikaisen luokan kanssa, ja jotain oli tuotava niille taas syötäväksi. Ohje on alunperin kirjasta nimeltä Nautinnollinen kahvihetki. 

kakku2

Vaikka kakku onnistuikin muuten täydellisesti, ei pikakahvista yrittämäni kahvisiirappi seos ikinä muuttunut siirapiksi. Puolet haihtui vain taivaantuuliin, mutta siirappimaista se ei ollut nähnytkään. Kuitenkin tämä kahvihässäkkä toimi hyvin makuaineena, kun sitä kaatoi tarpeeksi kylliksi kakun päälle, ja puhkoi kakkuun pieniä reikiä, jotta neste valuisi kakun sisällekin. 

Varoitus, kakku on todella täyteläistä, joten tästä riittää takuulla useammallekin vieraalle! Kahvin kanssa kakku toimi vielä paremmin kuin yksinään, eikä tästä kakustakaan enää ole kuin muutama siivu jäljellä.

Kakun kuuluu olla hieman kypsempää kuin mutakakku, mutta silti kosteaa. Kakkupohjaksi tämä kakku ei saa muuttua. Alkuperäisessä ohjeessa paistoajaksi mainittiin 45 minuuttia, mutta jopa meidän surkealla uunilla 30 minuuttia riitti loistavasti. 

kakkupala

Kahvisiirapilla kuorrutettu suklaakakku (24 cm irtopohjavuoka)
200 g taloussuklaata
130 g Pandan tummaa suklaata
250 g voita
5 kananmunaa
½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g mantelijauhoja

Kahvisiirappi:
3/4 dl sokeria
1,85 dl valmista kahvia

Kakun alku valmistetaan samalla tavoin kuin mutakakku. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi, ja mikäli mahdollista, samalla sulata voi ja suklaa suklaavoiksi. Ainoa poikkeus valmisteluissa on, että kakkuvuokaa ei korppujauhoteta: pohjalle pingotetaan leivinpaperi ja reunat voidellaan (itse käytin vuokaspraytä, toinen hyvä väline tähän on pullorasva ja pullasuti). 

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita sähkövatkaimen pienimmällä teholla joukkoon. Lisää suklaavoi ja mantelijauho nuolijalla käännellen. Kaada taikina vuokaan ja tasoita sileäksi. Paista 160-asteisessa uunissa n. 30 min.

Kuumenna kahvia ja sokeria kasarissa tai kattilassa ja anna kiehua kokoon, jos omasi tekee niin. Kostuta kakku siirapilla pienien reikien avulla, tai niin, että kostutat ensin toisen puolen, jonka jälkeen kumoat kakun ja kostutat toisenkin puolen. 

Jos tarjoilet kakun lämpimänä, mahtava toveri olisi kunnon vaniljajäätelö. Kuitenkin kakku maistuu aivan yhtä ihanaiselta kylmänäkin. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Puolukkahyytelökakku


Meillä on hiihtoloman jälkeen majoitus- ja ravitsemispalveluissa toimimisen yksilönäytöt. Mun kohdalle arpa heitti jälkiruuaksi puolukkahyytelön, johon lisäsin sitten hieman vaikeutta tekemällä siitä kolmiosaisen kakun, ja koulussa yritän vielä tehdä suklaakoristeita päälle (joita muuten voisin harjoitella tässä hieman). Ohjeen yhdistelin ja muokkasin kahdesta hyvin samanlaisesta ohjeesta, mutta mielestäni tuota vaniljatäytettä olisi saanut olla hitusen, noin desilitra enemmän. Tasoittaa olisin myös voinut hieman tarkemmin vaniljatäytteen reunat, sillä huomaatte, kuinka kiillekerros paksuuntuu reunaa kohti tullessa. 

Jos haluatte "vanilja"-täytteen oikeasti maistuvan vielä enemmän vaniljalta, kannattaa siihen lisätä vaniljatangon siemeniä. Kakussa täytteen tehtävä on kuitenkin vain tasapainottaa puolukan kirpeyttä kermaisuudellaan. Itse tykkäsin. Kakku toimi Digestive-pohjalla oikein loistavasti, vaikka ohjeessa käytettiinkin alunperin piparkakkuja. Mielessäni pyörii myös ajatus, jossa pohjaa maustaisi esimerkiksi vaniljasokerilla tai vaniljan siemenillä. 

Yllätyin myös positiivisesti siitä, kuinka nopeasti hyydykket hyytyivät. Tämä mahdollistaa kakun toteutuksen näytössä katsokaas. Puolukkatäyte hyytyi yön yli, mutta uskon että 45-75 minuuttia sillekin olisi riittänyt. Vaniljatäyte oli hyytynyt viimeistään n. tunnin päästä jääkaappiin laitosta, kun sitä katsoin, mutta kiilteen se sai vasta 4 tunni päästä. Kiillekin hyytyi tarpeeksi nopeasti, kakkua ehtikin sitten maistella ennen yötä.

katekakku

Puolukkahyytelökakku (24 cm irtopohjavuoka)
Pohja:
200 g Digestive keksejä
75 g margariinia tai voita

Puolukkatäyte:
5 kpl liivatelehtiä
2 dl puolukkasurvosta (omassani oli ihania puolukanpaloja, toi kakkuun hieman asennetta)
1 ½ dl sokeria
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
250 g maitorahkaa
3 rkl puolukkamehua

Vaniljatäyte:
3 kpl liivatelehtiä
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Puolukkakiille:
2 kpl liivatelehtiä
1 ½ dl puolukkamehua

Pohja:
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit esimerkiksi pakastepussissa (suosittelen laittamaan kaksi päällekkäin, sillä keksit aiheuttavat pussiin ikäviä reikiä) kaulimella tai lihanuijalla. Keksithän voi myös murskata monitoimikoneessa. Sulata rasva ja sekoita keksimuru sekä rasva kulhossa. Painele keksimössö kevyesti (liian tiukkaan paineltu pohja ei tule kakun mukana sitä leikattaessa, vaan jää paikalleen) ja tasaisesti. Aseta jääkaappiin puolukkatäytteen teon ajaksi. 

Puolukkatäyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma ja aseta se jääkaappiin turvaan, ellet satu omistamaan monitoimikonetta, joka vaahdottaa kerman sinulle, saman kun valmistat loput täytteestä. Sekoita puolukkasurvokseen sokerit sekä maitorahka. Kuumenna puolukkamehu kasarissa ja liota liivatteet siihen. Muistathan puristaa liivatteet hyvin otettuasi ne pois vedestä. Kaada liivateseos puolukkasurvoksen sekaan ja lisää viimeisenä käännellen vaahdotettu vispikerma. Täyte hyytyy luultavasti noin tunnin sisään, jollei nopeamminkin.

Vaniljatäyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Liota liivatteet pieneen määrään vettä, tai mitä tahansa neutraalia nestettä. Itse käytin vaniljakastikepurkin loppuja (purkissa lienee 2,5 dl, josta osan syön sellaisenaan ja osaan liotin liivatteet). Muista puristaa vesi hyvin! Lisää vaniljavaahtoon ja kaada puolukkatäytteen päälle. Anna hyytyä.

Puolukkakiille:
Tämän tekemiseen on kaksi vaihtoehtoa: joko kuumennat koko mehun, tai vaan osan siitä, jolloin jäähdytysaika lyhenee huomattavasti. Muistathan liottaa liivatteita noin kymmenen minuuttia kylmässä vedessä ja puristaa ne hyvin. Kuumennettuasi mehun, lisää liivatteet siihen ja jäähdytä sillein sopivasti. Hyydytä jääkaapissa. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Punajuurisienisalaatti

etanat

Muutama viikko sitten, mun ei tarvinnut kokata hyvää ruokaa, kuin vain hieman. Mun eteeni kannettiin valkosipulietanoita, lihaa, itsetehtyjä ranskalaisia ja mun tekemää salaattia. Etanoista löytyi hiekkaa, mitä ei ole ennen ikinä tapahtunut mulle. Ikävää.

uuniin

Mä tosiaan tein Aleksi Hervelin kirjan oppien mukaisesti salaattia punajuurista ja sienistä. Tykkäsin, punajuuri on mun lemppari! Herlevin kirjassa salaatti oli tehty siitakesienistä, mutta päätimme korvata ne portobellosienillä.

salaatti
annos

Äiti väkäili itselleen lantturanskalaisia, jotka olivat myös kovin maittavia. Ranskalaisethan meillä paistettiin tällä kertaa oikein öljyssä, mikä teki niistä ekstrarapeita.

Punajuurisienisalaatti
300 g punajuuria
250 g portobellosieniä 
200 g vuohenjuustoa
2 dl kirsikkatomaatteja
1 valkosipulin kynsi
tuoretta tinjamia
½ dl oliiviöljyä
n. 4 rkl balsamietikkaa
1 ruukku vihersalaattia
1 dl pinjansiemeniä
suolaa ja pippuria

Keitä punajuuria suolalla maustetussa vedessä kunnes ne ovat kypsiä. Leikkaa punajuuret lohkoiksi uunivuokaan tai uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Lisää joukkoon sienet, tinjami, valkosipulin kynsi, oliiviöljy ja balsamietikka. Sekoita huolella ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 190 asteessa 25 minuuttia. Jäähdytä.

Pese ja revi salaatti ja aseta astian pohjalle. Pese ja leikkaa tomaatit puoliksi salaatin joukkoon.Paahda halutessasi pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla.

Sekoita punajuuret ja sienet salaattiin ja ripottele vuohenjuusto nokareina siihen päälle. 

lauantai 2. helmikuuta 2013

Appelsiinimarenkitorttu

torttutekstit

Perjantaina koulussa joku väsäsi sitruuna- ja limemarenkitorttuja, joten aloin itsekin sellaista himoitsemaan. Kuitenkin sitruunat jäivät kauppaan (kahdesti), joten jouduin itkemään ilman niitä. Kuitenkin älysin, että juurihan ostin 2 kiloa appelsiineja (maksoivat huimat 59 senttiä kilo + ovat tämän hetken kausihedelmä + ovat ihan mahtavan makuisia) ja päätinpä tehdäkin tällaisen kakkusen. Appelsiinikiisseliä olisi saanut olla hitusen enemmän, jolloin myös sen perunajauhon määrää pitää lisätä, mutta tämä ohje on nyt noiden kuvien mukainen. Tehdään tätä joskus ehkä toistekin sitten. 

lapio

Tosiaan suloisen marenkikuorrutuksen alla piileskelee makeanraikas appelsiinikiisseli, josta tosiaan olisi tullut vielä raikkaampi niillä sitruunoilla. En odottanut kakulta mitään kummoisia, sillä se hemmetin sitruunakiisseli kummitelee vieläkin mielessäni, mutta tämä yllättikin todella posiitivisesti. Ensimmäinen palanen oli kuin taivasta ja voisin melkeinpä syödä tuon kokonaan.

Ja kun joskus lupasin teille tarjoilla vinkkejä kahveista, tämän kanssa voisi mielestäni mennä normaalin Juhla Mokan lisäksi tummapaahtoinen versio siitä, tai jopa paahtoasteen 4 tai 5 kahvi. 

kakkupala

Appelsiinimarenkitorttu (halkaisijaltaan 23-24cm vuoka)

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl maitoa

Kiisseli:
2 appelsiinin mehu (2 dl)
50 g voita
2 keltuaista
1/2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
puolikkaan appelsiinin kuori raasteena

Marenki:
2 valkuaista
3/4 dl sokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet ja maito. Levitä vuokaan. Itse en levittänyt reunoille.

Paista pohjaa 10-12 minuuttia. 

Sekoita kiisselin ainekset kattilassa ja kuumenna kunnes se sakenee. Älä anna kiehahtaa! Sekoita koko ajan ja anna vähän jäähtyä, ennen kuin kaadat sen jäähtyneen kakkupohjan päälle. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Vatkaa valkuaiset, ja kun ne alkavat vaahdottua lisää sokeria ripotellen. Vaahdota, kunnes se pysyy paikallaan, vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin. 

Kaada kiisseli torttupohjan päälle ja levitä/pursota marenki kiisselin päälle. Paista uunissa niin kauan, kunnes marenki on rusehtunut (n. 3 min). 

MATO: Kokkinäyttö ryhmässä

jälkkärit

Maanantaina meillä oli vastassa majoitus- ja ravitsemispalveluissa toimimisen ryhmänäyttö, kokkiosio. Ensi viikolla on samaisen näytön toinen osa, salityöskentely. Kyseessä on siis aamiaisnäyttö. Sellainen aamiainen, jota luultavasti tarjoiltaisiin jossain perushotellissa. Meidän aamiaisella tarjoiltiin porkkanaleipää (josta Roosa sai kiitoksia), perunarieskaa, leikkeleitä, kasviksia, lihapullia, pekonia, minibratwursteja, keitettyjä kananmunia, mansikka-banaanipirtelö, hedelmiä sekä jälkiruokana mutakakku ja vaniljakastike. Juomina tarjoiltiin omena- ja appelsiinimehua, vettä, maitoa, kaakaota, kahvia ja teetä. 

pöytä

Opettajan mielestä mulla oli vaikeimmat asiat meidän aamiaisessa: mutakakku sekä vaniljakastike. Mutakakkuja tein kaksi kappaletta, joista ensimmäinen oli ihanan mutaisa ja melkeinpä täydellinen ja toinen sitten pelkkä suklaakakku. Syy: koulun kiertoilmauunit sekä huolimaton paistaja, joka unohti että uunin takaosassa kakku paistuu nopeammin kuin etuosassa. Vastuullani oli myös leikkeleiden esille laitto sekä kaakaon keittäminen. Kaakao olisi kuulemma saanut olla makeampaa, mutta itse pidän sellaisesta kaakaosta, joka kaakaolle maistuu.